Kun vielä vuosikymmen sitten seksileluja myytiin enimmäkseen vain pimeissä puodeissa, niin nykyään lelut ovat löytäneet esimerkiksi Suomessa ruokakauppojenkin hyllyille. Euroopassa on ollut viime vuosina todellinen seksilelubuumi, eikä aihe enää yleisesti ottaen ole enää tabu. Miksi lelut kiinnostavat sekä sinkkuja että pariskuntia?
Seksilelut voivat tuoda helpotuksen stressiin ja ahdistukseen
Nykyajan kiireinen ja stressaava arki laittaa kenet tahansa koville. On siis ollut tärkeää löytää tapoja palautua arjesta ja seksilelut ovat ainakin osittain olleet ratkaisu siihen. Tavallaan niitä pidetään työkaluna, jonka avulla voi pitää huolta itsestään.
Digitaalisena aikana moni kenties myös kaipaa läheisyyttä, jota on pystynyt korvaamaan seksilelujen avulla. Yhä useampi elää unelmiensa sinkkuelämää, mutta toisaalta kaipaa tiettyjä parisuhteen osa-alueita. Seksilelut tekevät siis yksinelosta hieman helpompaa, jos parisuhde tai jatkuva deittailu ei sovi omaan elämäntilanteeseen.
Osa leluista on toki suunniteltu myös pariskuntien yhteiseen käyttöön. Esimerkiksi erilaisia vibraattoreita pystyy käyttämään helposti seksin aikana. Klikkaa tästä, jos haluat tutustua erilaisiin seksileluihin.
Seksilelut eivät ole enää tabu
Seksilelut on joskus aikaisemmin liitetty esimerkiksi aikuisviihteeseen, mutta nykyään ne ovat löytäneet tiensä tavallisen kuluttajan ostoslistaan. Seksuaalisuudesta puhutaan avoimemmin, jolloin halutaan löytää uusia tapoja ilmaista seksuaalisia tarpeitaan ja fantasioitaan. Nykyään on erittäin tervettä ja tavallista jutella kumppaninsa kanssa siitä, mistä hän pitää sängyssä. Seksilelujen avulla voi tuoda uusia vivahteita yhteisiin sänkypuuhiin.
Seksielämä on monelle nykyajan ihmiselle tärkeä voimavara
Mitä enemmän seksuaalisuudesta on puhuttu, sitä useampi on ymmärtänyt, miten tärkeä voimavara on kyseessä. Seksuaalisuudesta voi saada sekä energiaa että rohkeutta. Häpeä on nimittäin erittäin musertava voima, joka joillakin saattaa liittyä juuri seksiin tai seksilelujen käyttöön. On siis vain hyvä asia, ettei seksilelujen käyttö yksin tai kumppanin kanssa ole enää mikään häpeän aihe. Onkin ollut hieman kummallista, että niin luonnolliseen ihmisten elämänalueeseen on liitetty niin paljon negatiivisia mielikuvia.
Seksilelubuumi ei ole päättymässä
Euroopan seksilelubuumi tulee todennäköisesti jatkumaan vielä pitkään. Seksielämään halutaan jatkuvasti tuoda uusia ja hauskoja innovaatioita.